Barbados on virallisesti päättänyt suhteensa Britannian monarkiaan. Eilen illalla Karibian saarivaltio juhlisti uutta hallitusmuotoaan tasavallana.
Barbados itsenäistyi Isosta-Britanniasta vuonna 1966. Eilen illalla, itsenäisyyden 55. vuosipäivänä, maan entinen kenraalikuvernööri Sandra Mason vannoi virkavalansa maan ensimmäisenä presidenttinä.
Barbadoksen päätöksestä ilmoitti Mason itse vuosi sitten.
"On tullut aika jättää siirtomaa-ajan perintömme täysin taaksemme", hän sanoi tuolloin.
Pääkaupunki Bridgetownissa eilen illalla järjestettyjen juhlallisuuksien aikana myös Barbadokselta kotoisin oleva maailmankuulu artisti Rihanna nimettiin kansallissankariksi, kirjoittaa Reuters.
Prinssi paikallaan
Kyse ei kuitenkaan ole suhteiden katkaisemisesta Isoon-Britanniaan. Barbados on edelleen osa Brittiläistä kansainyhteisöä, ja kruununprinssi Charles oli kunniavieras luovutusseremoniassa.
Barbadoksen päätös tarkoittaa, että kuningatar Elisabet on nyt 15 maan valtionpäämies. Jää nähtäväksi, innostuvatko useammat katkaisemaan välit. Jamaikalla tällaisia ääniä on nostettu esiin.
”On epätodennäköistä, että Barbadosilla tehdyt perustuslailliset päätökset vaikuttaisivat Kanadaan, Australiaan tai Uuteen-Seelantiin. Mutta Karibian alueella niillä voi olla jonkin verran vaikutuksia”, kertoi Aaron Kamugisha, professori Länsi-Intian yliopistosta Cave Hillissä Bridgetownissa, Foreign Policylle.
Lähde:svt.se








