
Saksan DW-uutistoimisto kertoo, että Saksan hallitus antaa kaikille 18-vuotiaille 200 euroa niin kutsutussa "kulttuuripassissa".
Rahaa voidaan käyttää paikallisiin kulttuuritoimintoihin, kuten museoihin, elokuviin ja konsertteihin, mutta myös kirjoihin ja levyihin.
Passin voivat noutaa kaikki tänä vuonna 18 vuotta täyttävät saksalaiset nuoret.
Kulttuuriministeri Claudia Roth kuvailee passia "syntymäpäivälahjaksi" vastavalmistuneille aikuisille.
Lähde: Aftonbladet.se








