
Halpalentoyhtiö Ryanair kuljetti toukokuussa 70 000 matkustajaa kuukausittaisen liikenneraportin mukaan. Viime vuoden vastaavan kuukauden luku oli 14,1 miljoonaa.
Raportin mukaan Ryanair, yksi viruskriisin aikana käyttöönotettujen matkustusrajoitusten pahiten koettelemista lentoyhtiöistä, ennustaa myös kesäkuun liikenteen olevan "minimaalista".
Vaikka toiminta on edelleen käytännössä tauolla, Ryanairin osakekurssi on noussut yli 40 prosenttia toukokuun puolivälistä lähtien, jolloin yhtiö ilmoitti toiminnan jatkuvan 40 prosentissa 1. heinäkuuta.
Yhtiön mukaan kysynnän elpyminen vie kuitenkin aikaa. Yhtiön aiempien tiedotteiden mukaan heinä- ja elokuussa on arvioitu täytettävän 50–60 prosenttia paikoista.
Lähde: Uutistoimisto Direkti








