
Norwegian Air peruuttaa yhteensä 97 Boeing-lentokoneen tilauksen. Yhtiö ilmoittaa myös aikovansa aloittaa oikeustoimet lentokonevalmistaja Boeingia vastaan.
Peruutettu tilaus koskee 92 Boeing 737 Max -konetta ja viittä Dreamliner-konetta. Koneet olivat osa Norwegianin vuonna 2012 tekemää suurta tilausta, jolloin se aikoi ostaa yhteensä 222 uutta lentokonetta Boeingilta ja Airbusilta.
Ilmoitus tulee ennen Norwegianin viivästynyttä vuosikokousta tiistaina.
Peruutetun konekaupan ennakkomaksun takaisinsaamisen lisäksi norjalainen lentoyhtiö haluaa korvauksia jo ostamastaan 737 Max -koneesta, joka on ollut maassa maaliskuusta 2019 lähtien. Lentoyhtiö haluaa myös korvauksia 787 Dreamliner -mallin moottoriongelmista.
”Norwegian on käynyt vuoropuhelua Boeingin kanssa ratkaistakseen 787- ja 737 Max -koneiden ongelmat ja saadakseen korvauksia tappioista. Vuoropuhelu ei ole vielä johtanut sopimukseen kohtuullisesta korvauksesta yhtiölle”, Norwegian kirjoittaa.
Jos sopimukseen ei päästä, Norwegian aloittaa oikeustoimet Boeingia vastaan.
Jo ennen koronaviruspandemian iskivät Norwegianin lentoyhtiöön useat vastoinkäymiset. Uudessa 787 Dreamlinerissa ilmeni useita teknisiä ongelmia, ja sitten 737 Max -koneet maadoitettiin sen jälkeen, kun malli oli kärsinyt kaksi vakavaa onnettomuutta kuuden kuukauden sisällä.
Toukokuussa Norwegian pelastettiin konkurssilta velkajärjestelyllä, jossa leasing-yhtiöt ja lainanantajat ottivat yrityksen hallintaansa.
Tiistain yhtiökokouksessa toivotaan, että osakkeenomistajat hyväksyvät suunnitelman uusine lainoineen ja osakeantineen, mikä toivottavasti tuo noin 2,2 miljardia Norjan kruunua, mitä Norwegian vuosikertomuksen mukaan tarvitsee ensi vuonna.
Lähde: TT







