
Pelkästään maaliskuussa liikevaihto laski 47 prosenttia.
Saksalainen lentoyhtiö Lufthansa julkaisi ensimmäiseltä neljännekseltä alustavat luvut, joiden mukaan liikevaihto laski 18 prosenttia 6,4 miljardiin euroon.
Ensimmäisen neljänneksen alustava oikaistu liikevoitto oli -1,2 miljardia euroa (verrattuna viime vuoden vastaavan neljänneksen -336 miljoonaan euroon). Yhtiö odottaa myös omaisuuserien arvonalentumisia ja painetta erilaisten suojausten arvon alenemisesta lehdistötiedotteen mukaan. Lisätietoja luvataan raportissa, jonka julkistaminen on lykätty toukokuun jälkipuoliskolle.
Lufthansa kirjoittaa edelleen, että sillä on tällä hetkellä 4,4 miljardin euron likviditeetti. Se odottaa kuitenkin tämän laskevan merkittävästi tulevina viikkoina, eikä yhtiö usko pystyvänsä lainaamaan tätä tarvetta markkinoilta. Lufthansa käy vuoropuhelua yhtiön kotimaiden hallitusten kanssa, ja johto sanoo olevansa luottavainen näiden neuvottelujen onnistumiseen.
Lähde: Uutistoimisto Direkti








