
Nyt palkinto Pohjoismaiden parhaana hotelliketjuna Business Travel Awards -gaalassa Helsingissä.
Lisäksi Nordic Choice Hotels nimettiin parhaaksi myyntiorganisaatioksi.
Clarion Hotellin ylpeät työntekijät nousivat eilen lavalle Helsingissä ja ottivat vastaan Pohjoismaiden parhaan hotelliketjun palkinnon. Business Travel Awards -palkinnot jaettiin vuosittaisessa Nordic Business Travel Summit -tapahtumassa.
– Olemme uskomattoman ylpeitä saadessamme palkinnon pohjoismaisesta läsnäolostamme, sillä olemme aiemmin voittaneet sekä ruotsalaiset että norjalaiset liikematkatoimistot. Palkinto perustuu kyselyyn, johon osallistui 350 Pohjoismaiden suurinta liikematkatoimistoa. Se, että he ovat äänestäneet meitä, on osoitus siitä, että ketjuna toimimme yli maiden rajojen, sanoo Henrik Berghult, Clarion Hotelin varatoimitusjohtaja.
Palkinnon jakaminen Helsingissä oli myös erityisen ilahduttavaa, sillä Clarion hotelliketjuna on ollut uusi toimija Suomen markkinoilla 1,5 vuoden ajan.
”Vuoden 2016 lopussa avasimme Suomessa peräti kaksi hotellia. Clarion Hotel Helsinki ja Clarion Hotel Helsinki Airport tekevät Clarion Hotelista todellakin intohimoisen brändin, joka tarjoaa eloisia kohtaamispaikkoja sekä hotellivieraille että paikallisille”, Berghult jatkaa.
Nordic Business Travel Award on neljän Tanskan, Suomen, Norjan ja Ruotsin liikematkailuorganisaation – DBTA:n, FBTA:n, NBTA:n ja SBTA:n – yhteistyö. Parhaan pohjoismaisen hotelliketjun kategoriassa ehdokkaat olivat Clarion Hotel, Scandic Hotels ja suomalainen hotelliketju Sokos Hotels.







