
Italialainen infrastruktuurikonserni Atlantia ei ole osa konsortiota, jonka tarkoituksena on pelastaa vaikeuksissa oleva lentoyhtiö Alitalia.
Benettonin perheen omistaman Atlantian mukaan sillä ei ole edellytyksiä liittyä yhteenliittymään, jota johtaa valtion rautatieyhtiö Ferrovie dello Stato.
Atlantian ilmoitus tulee kuukausia kestäneiden neuvottelujen jälkeen ja päivää ennen Alitalian sitovan tarjouksen määräaikaa, kirjoittaa Reuters.
Alitalia on jo kuluttanut loppuun kassavarantonsa, ja sitä on hallinnoinut konkurssipesän hoitaja toukokuusta 2017 lähtien. Neuvottelut Ferrovien kanssa ovat jatkuneet vuoden ajan, eikä sopimukseen ole päästy.
Ferrovie ja Atlantia ovat aiemmin keskustelleet Delta Airlinesin ja Lufthansan kanssa sijoittajiksi liittymisestä.
Jos tarjousta ei jätetä, ei ole poissuljettua, että Alitalia kansallistetaan ja myydään sitten takaisin yksityisille toimijoille muutaman vuoden kuluttua, kertoo päivälehti La Repubblica.
Lähde: Finwire






